tiistai 13. toukokuuta 2014

18. Petu

Nyt kun ei ole mitään "kunnollista" postattavaa niin ajattelin tehdä tällaisen postauksen ensimmäisestä hevosestani Petusta. Tähän on nyt todellakin vain tiivistetty (ja ankarasti) meidän yhteinen elämämme. Juttua olisi riittänyt niin paljon että sille postaukselle ei olisi loppua tullut! Toivottavasti tällainen postaus miellyttää teitä.




"Monet kieltävät itseltään rakkauden,
juuri siksi, että pelissä on
niin paljon tulevaisuutta ja menneisyyttä."
- Paulo Coelho





Tutustuin Petuun toukokuussa 2006. Äitini sai idean että ostetaanpas hevonen koko perheen käyttöön. Toiveissa ja etsinnässä oli kiltti, varma, rauhallinen opetusmestari, suokki ja mieluiten liinakko ja ruuna. Emme silloin ymmärtäneet paljoakaan hevosista, mutta äitini näki netissä ilmoituksen että silloisella asuinpaikkakunnallamme oli myytävänä tamma, ja aika lähellä vieläpä. Lähdettiin siis katsomaan heppaa.
Petu oli meillä ensin kuukauden koeajalla ja ratsastin sillä 2-4 kertaa viikossa. Pääsääntöisesti maastossa ja vähän tarhassa. Ratsastuksenopettajani kävi myös katsomassa hevosta eikä tainnut hänellä olla oikein pokkaa sanoa, että kannattaisi ehkä hankkia vähän osaavampi hevonen...


Petu vuonna 2006. Ikä 7 vuotta. Omistuksessani 3 viikkoa.


Petu kuitenkin ostettiin. Se oli iso, yli 166cm korkea, lihakseton ja kömpelö. Ja aivan järjettömän säikky, pelkäsi omaa varjoaankin pahana päivänä. Se pelkäsi kaikkea mikä liikkui tai hengitti, eikä tarvinnut liikkuakaan - kyllä ne puomit maneesin yhdessä nurkassa Petun mielestä liikkuivat. Kesti aina todella kauan että Petu hyväksyi ja tottui johonkin asiaan. Se oli ratsastaessa aina epäluuloinen ympäristöä kohtaan mutta muuten se yritti aina parhaansa. Siinä hevosessa parasta on aina ollut sen 100% nöyrä luonne. Nöyrempää hevosta en ole koskaan ennen nähnyt! Petu kiipeäisi varmaan vaikka talon katolle jos käskisi...

Kotitreeneistä vuodelta 2010. Petu ratsuna ja mun omistuksessa 4 vuotta. Sillä ikää 11v. Tällöin se oli ihan estehevonen - hyppäsi jopa 120cm tehtäviä kuin vettä vaan.


Nöyryytensä ansiosta Petu oppi asioita varsin nopeasti, mutta oli eri asia, miten vaikkapa jokin koululiike kuten pohkeenväistö suoritettiin oikeaoppisesti. Pepe ei ole koskaan ollut mitenkän erityisen hyvärakenteinen, vaan sillä on pikemminkin 30cm liian pitkä selkä. Sillä meni 2 vuotta oppia laukkaamaan kentällä, ja silloinkin se meni aikalailla täysillä. Vähitellen liikkeiden laadukkuus on parantunut, mutta laukka on edelleen kehno, samaten käynti. Teknisesti Petu osaa kaikki koululiikkeet, sulut, avot, ja väistöt sekä laukanvaihdot diagonaalilla.
Ei Petua koskaan kisahepaksi ostettukaan, vaan harrastepolleksi. Sellaisena se on minua palvellut hyvin. Olen kisannut Petulla pääosin esteissä, nyt hevosen tultua vanhemmaksi myös vähän koulua. Se on kantakirjattu vuonna 2010 ratsusuunnalle kantakirjaan ja tehnyt pari varsaakin.

2013 syksy. Petu mulla 7 vuotta. Kanget päässä kolmatta tai neljättä kertaa. Tuloksia He B seuratasolla yli 60%.


Petu on antanut minulle paljon, paljon ihania muistoja ja kokemuksia. Ilman sitä olisin tuskin muuttanut kaupungista maalle ja löytänyt täältä yrityksen perustamisen myötä niin paljon hienoja ihmisiä etten voisi kiitollisempi olla. Se hevonen on muuttanut koko elämäni, kirjaimellisesti. Petu on minulle rakkain kaikista. Vaikka en sillä aktiivisesti enää ratsasta, niin syötän sille joka päivä nameja. Rakastan sitä ihan yhtä paljon kuin 8 vuotta sittenkin, ellen jopa enemmän. Ei se ole "vain hevonen." Se on perheenjäsen. Palanen minua itseäni. Minun rakas puskamoponi.


Nyt aion nauttia elämästä Petun kanssa! Me maastoillaan aika paljon pelkällä riimulla ja välillä tyrkätään koulua vähän totisemmin. Hyppäämisen kanssa ollaan aika sujut, sillä hevonen itse ilmoitti viime syksynä ettei enää tahdo hypätä. Joten se hyppää enää hyvin satunnaisesti ja pieniä. Ja meillä on vähänkuin tavoitteena kisata vielä koulua pari vuotta. Sillein salaa. Ja kaksi varsaa minä vielä Petusta tahdon; yhden Silvolan Hemmingistä. Ja toisen Ponuveikosta. Hemminkiläinen varsa laitetaan tänä keväänä alulle. Toivotaan siitä seuraavaa mukavaa harrastepollea ihan oman pyllyn alle.




"Suutele minulle siivet, en minä lennä pois, 
minä vain levitän ne
suojaksi sinun yllesi,
veitseksi kuoleman kurkulle.
Jos lähdenkin, en minä
kauan viivy, pian minä luoksesi 
palaan, sirpin sinä minulta saat
jolla niittää,
vasaran jolla rakentaa, ja ruukkuusi
siemeniä ja multaa.
Ja jos en palaisikaan, kanssani olisit,
maailman halki, siipieni alla kuin kevättuuli."
- Tommy Tabermann

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen kiitollinen kaikista kommenteista! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.