sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

49. Huono päivä

Kyllä, niitäkin tulee. On monia kivoja päiviä jolloin suunnitelmat menevät ainakin lähes käsikirjoituksen mukaan. Sitten on niitä päiviä, jolloin mannaa sataa taivaalta ja kaikki menee ihan superisti! Puhelin ei soi koko ajan, hevoset on miellyttäviä käsitellä/ratsastaa, ja kaikki sujuu muutenkin aivan loistavasti. Sitten on tietty ne päivät jolloin kaikki on vähän sellaista meeh, keskitason alapuolelta olevaa shaibaa. Silloin ei jaksa mitään eikä mikään huvita.

Onko pakko jos ei jaksa?

Ja sitten on tietty ne päivät, jolloin kaikki menee päin persettä ja olisi pitänyt vaan aamulla pitäytyä sängyssä. Ihan suosiolla. Mutta pakkohan sieltäkin on jossain vaiheessa nousta ainakin veskissä käymään. Ja silläkin matkalla voi vaikka kompastua tai lyödä varpaansa johonkin.
Kuulostaako tutulta?

Jep, meikäläisellä ei ole nyt pariin päivään sujunut taas ihan putkeen. Tai itse asiassa on. Seura on ollut mitä mukavinta, touhuilut hepojen kanssa ovat menneet ihan mukavasti, mutta sitten kuitenkin... Siitäkin huolimatta on välillä niitä päiviä että ilman järkeenkäypää syytä sitä herää vaan ihan järkyttävän kiukkuisena ja mikään ei omasta mielestä onnistu vaikka kaikki menee ihan ok ja normaalisti. Silloin pienimmätkin vastoinkäymiset tuntuvat vähintään Mount Everesteiltä ja pieninkin virhe tai seikka saa pinnan kiristymään.

Onko pakko jos ei halua?

Mulla on nyt kiristyttänyt rattaita kaksi päivää eräs rakas, tietty sovinistinatsi. Kyseessä on siis hevonen, tarkemmin ilmaistuna Risto. Sen kanssa on mennyt niiiiiiiin penkin alle ihan kaikki että tekee mieli karjua ja rikkoa vaikka puhelin (haha!) tai jotain! Turhauttaa vaan niin kamalasti se hevonen tällä hetkellä että raargh ja oksat pois!

Toissapäivänä yritin ratsastaa sillä. Kävin ensin maastossa niinsanotusti alkuverkkaamassa. Hevonen vaan säpsyili ja poukkoili alla ja ei kulkenut millään eteen. Koko ajan sai patistaa voimalla. Yritin läpiratsastaa sitä sen jälkeen kentällä mutta eihän siitä mitään tullut. Se nahkiainen makoili vuoron perään jonkin ohjan tai pohkeen päällä ja en saanut siihen mitään kontaktia. Valuin itse koko ajan eteen kun jouduin kantamaan ratsastamaan sitä voimakkaasti eteenpäin. Jalustimet valuivat koko ajan pois päkiältä koska saappaiden uritukset on tosi huonot ja sitten ei ollut voimaa joten kippasin eteen ja aaah, noidankehä valmis. Precis.
Jahka hevonen kulki edes 4 askelta sinnepäin ja tyydyttävästi niin lopetin. Sapetti niin jumalattomasti että ei tosikaan! Onneksi kiukku kuitenkin laantui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja tallissa jo pyytelin Ristolta anteeksi.

Eilen se taas jaksoi olla rasittava oma pieni vatiaivo laitumelta hakiessa. Ei antanut kiinni laitsalta, sitten juoksi pakoon, ja jahka sain sen tarhapuolelle niin sielläkin se pakeni koko ajan. Käytiin kentällä vähän aika paljon juoksemassa ja lopetettiin vasta kun se tuli itse mun luo enkä minä mennyt ottamaan sitä kiinni. Nami suuhun ja takaisin ulos.

Onko pakko jos ei kiinnosta?

Välillä kiukuttaa, välillä ei. Niin hevosia kuin meitä ihmisiäkin. Sen kanssa on opittava vaan elämään ja that's it. Ei tämä elämä aina yhtä pelkkää auvoa ja onnea ja vaaleanpunaisia ruusuja ole. Tännekin blogiin haluan kirjoittaa näistä tällaisistakin hetkistä koska ne ovat todellisuutta, ne ovat faktaa. Ei aina mene hyvin. Mutta sen jälkeen onkin kiva nautiskella siitä, kun asiat menevät hyvin edes pienen hetken.
Huomenna mulla on Riston kanssa kouluvalmennus. Toivotaan että poika olisi vähän parempi kuin perjantaina!

Tsemppiä kaikille tulevaan viikkoon! 

1 kommentti

  1. Onko toi leväläntalli missä käyt? Kivan oloinen blogi sulla

    VastaaPoista

Olen kiitollinen kaikista kommenteista! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.