keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Luukku 16: Tavoitteet vuodelle 2016

Tätä postausta on toivottu pitkin syksyä, ja tämä onkin ollut aikeissa tehdä jo useammin kuin kerran. Päätin kuitenkin tämän sopivan kivasti tähän joulukalenteriin, joten julkaisen tämän tässä näin :)


No, kuluneen kauden kisasaldo oli tasan 4 kipaletta. Jospa siis lähdetään liikkeelle kauden 2016 kanssa siitä, että kisoja olisi kenties se yksi edes enemmän? Ajatuksena olisi myös osallistua 2-tason kisoihin ja ulkopuolisiin valmennuksiin ajan ja rahatilanteen salliessa.


Nitan tavoitteet

Nitan kanssa tavoitteet ovat melko lailla kirkastuneet ja selkiytyneet syksyn aikana. Sen kanssa tähdätään 4v laatuarvosteluihin. Vielä on epäselvää mihin karsintaan se osallistuu, Ypäjän vai Harjun, ja kuka sitä siellä ratsastaa, itse vai joku muu. Sitä kuitenkin valmistellaan laatarikarsinnat silmällä pitäen. Karsinnat pidetään yleensä huhti-toukokuussa jossakin hevosalan oppilaitoksessa (Ypäjä, Harju, Ruukki) joten treeniaikaa on vielä oikein hyvin.
Jos kaikki menee hyvin, niin Nita pääsisi laatuarvostelufinaaliin Ypäjälle syyskuun alkuun. Sinne lähdettäisiin, jos hevonen olisi kunnossa. Mikäli Nita ei pääse finaaliin, niin sen astuttamista harkitaan toden teolla. Se pääsisi kuitenkin osallistumaan 5v laatareihin vielä kuusivuotiaanakin, onhan se varsonut tamma. Mikäli siis olen käsittänyt oikein. Tosin sitten en tiedä pääsisikö se osallistumaan 6v kasvattajakilpailuun, joten asiaa on hieman selviteltävä ja mietittävä.

Jos mahdollista, niin Nitalla startattaisiin keväällä jossakin harjoituskoulukisoissa tai estekisoissa pieni luokka. Mikäli se ei vaikuta valmiilta, niin asia jätetään sikseen. Syksyllä olisi kuitenkin tarkoitus käydä Nitin kanssa jossain harkkakisoissa hyppelehtimässä ja ehkä mennä kouluakin. Kaikki riippuu treeneistä ja miten se oppii kulkemaan vieraissa paikoissa. On myös huomioitava mahdollinen finaalipaikka, sen jälkeen sillä ei varmaan kisattaisi vaan se saisi tauon treeneistä. Jos se taas on kantavana, niin hyppääminen jäisi luultavasti vähemmälle ja koulua mentäisiin enemmän.

Epävirallinen tavoite kisatulosten suhteen olisi kai He C yli 55% ja esteet RE 60cm tai jopa yli, hyväksytysti :)

Laatarikarsintojen verkasta sitten keväällä....

.....Ja itse karsintaradalta....

Hontsan tavoitteet

Hontsan kanssa koko ensi vuosi on vielä vähän epäselvää, sillä en ole oikein päässyt ratkaisuun sen kohtalon kanssa. Lähdetään kuitenkin liikkeelle siitä, että päästäisiin treenaamaan suht ehjästi nyt talvella, koulua ja esteitä ja maastoa tasaisesti. Keväällä, sitten kun ulkokentät on käytössä, aloitettaisiin estekausi. Koulukausi ehkä jo halleista maaliskuussa, riippuen vähän miten ollaan päästy treenimään. Koulukautta ei ikinä. Paljon riippuu pohjista!
Hontsan kanssa olisi tarkoitus aloittaa parilla-kolmella 1-tason kilpailulla 70cm, 80cm ja 90cm jotta päästään taas vähän rytmiin. Sen jälkeen siirryttäisiin 2-tason kilpailuiden pariin, samalla korkeudella. Kisoja ei olisi tarkoitus kahlata joka viikonloppu, vaan ihan näitä lähialueen kisoja. Mikkeli, Mäntyharju, Varkaus, Savonlinna. Pieksämäki, Kuopio on jo vähän kaukana, mutta ei poissuljettu. Jos saisin ratsastettua 0-0 tuloksia niin olisin tottakai tyytyväinen :) Rusetit menevät kuitenkin supernopeille poneille, joten tyydyn siihen että fiilis on hyvä radan jälkeen!

Koulupuolella taas ei mitään ihmeellisiä tavoitteita ole. En kuitenkaan osaa istua, tuskin osaan ikinä, joten kai me vaan mennä jumputetaan jotain 1-tason Helppoa Ceetä ja Beetä. Ja sitä B:täkin vain, jos palikat alkaa naksahtelemaan kohdilleen. Helpossa C:ssä voisi olla tavoitteena vaikka yli 60%, se vaikuttaa sopivalta määrältä. Voi olla kaukainen haave kyllä, mutta eihän sitä muuten  kuin tavoitteita asettamalla voi tarkastella vuoden lopussa että miten on mennyt!




Kuukausitavoitteet 1-6kk

Nita - Kunnon kohotus, tasapainon ja voiman kerryttäminen maastotyöskentelyllä ja puomeilla, maneesilla käyminen jotta vieraat paikat ei jännitä, taipuminen. Pieniä esteitä, esteiden päällä vaihdot aloitetaan. Kerran-kaksi kuussa vieraan ratsuttajan pyllyn alla käyminen.

Hontsa - Kunnon kohotus, taipuminen, kavalettityöskentelyä, puomeilla jumppaamista, lihasmassan kasvatus ja läskin sulatus. 1-3 kpl kisoja, luultavimmin 1-tasolla. Valmennus 1-3 kertaa kuussa.

Kuukausitavoitteet 6-12kk

Nita - Koulutustaso He C, väistöliikkeiden alkeita (voi aloittaa jo keväällä), muita koululiikkeitä mukaan treeniin esim. taka- ja etuosakäännökset. Esteet ratana 60cm. Mahdolliset kisanäyttäytymiset ko ja re. Valmennuksissa käyntiä 1-2 kertaa kuussa, ratsuttaja ratsastaa 1-2 kertaa kuussa.

Hontsa - Kilpailuita säästeliäästi 1- ja 2-tasolla, normaalia treenausta. Valmennuksia 1-3 kertaa kuussa.



Hontsalle en keksinyt vielä loppuvuodelle oikein tavoitteita, alkuvuosi määrää sillä tahdin aika pitkälle. Ja myös se, pysyykö se terveenä miten vai joudutaanko hoitamaan enemmän tahi vähemmän.

Itselleni asetan tavoitteeksi oman reaktionopeuden lisäämisen. Sovitaan että se riittää, koska nyt olen yhtä hidas kuin etana :D Jos saan omat apuni nopeammiksi, niin ratsastukseen tulee lisää tehokkuutta ja tarkkuutta. Aika hyvä tavoite, siis? ;)


Millaisia tavoitteita teillä on ensi vuodelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen kiitollinen kaikista kommenteista! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.