lauantai 13. helmikuuta 2016

100. Esittelyssä HW Amigo Bravo!

Huomatkaa taustalla syysmyrskyistä osumaa ottanut katos... Siitä lähti seinä ja katto irti! Ei olla korjattu kun heppoja ei tuossa tarhassa pidetä nytten :)

Hellurei taasen kerran! Näköjään nämä minun postailuni näyttävät nyttemmin noudattavan kerran viikossa -tahtia. Se ärsyttää itseäni ihan hirveästi! Iltaisin on vaan jotenkin niin vaikeaa ja rankkaa avata se blogger ja alkaa naputtelemaan... Ja mun aivot on siinä vaiheessa jo niin mössöä ettei pahemmin kannata edes yrittää. Näin viikonloppuisin pitänee tuottaa aina kerralla enemmänkin tekstiä mitä jakaa pitkin viikkoa?
Nyt ollaan jo virallisessa sadannessa postauksessa! Jei! Sadan raja meni rikki kyllä jo aikoja sitten, mutta eipä sillä kai väliä. Mietin että olisin voinut jonkin arvonnan tai vastaavan tähän järkätä mutta... En sitten kehdannutkaan. Ehkä sitten jos blogilla on 50 lukijaa? ;)


Joka tapauksessa, nyt asiaan! Eli ostin viime vuoden lopussa uuden sadeloimen Nitalle sen edellisen jäätyä jo auttamatta pieneksi ja epäistuvaksi. Olen lueskellut paljon facebookin heppa-aiheisia keskustelupalstoja ja sieltä poimin sellaisen informaation että Horsewaret ja Bucakset ja Mastat voisivat sopia Nitan kaltaisille otuksille. Ja vähän uhkarohkeasti päätin hankkia sille HW:n loimen. Toimituksessa meni 3 viikkoa, kyllä oli tuskaa odotella sen aikaa! Lopulta paketti kuitenkin tuli ja voi sitä riemun määrää! Samalla tuli Petulle uusi toppaloimi, se oli tosin Bucaksen.

"Esittelehän Niti vähän loimea"
"Nope."

Tyylikkäästä pussukasta paljastui tummansininen Amigo Bravo turkoosin värisillä kanteilla. Loimessa on 100 gramman täyte, ja siihen saa kiinnitettyä kaulakappaleen ja alusloimia. Monikäyttöinen, siis! Sellaisen juuri halusinkin Nitalle :)
HW:llä on todella hyvin kokoja loimissaan, ja eniten jännittikin se että osaanko tilata oikeankokoisen loimen. Nita käyttää Horzen loimista 145cm kokoa, ja jos joku Horzen loimet tietää, niin ne on todella isoja, vähintään yhtä kokoa isompaa mitä normaalisti. Aiempaa kokemusta kun ei HW:sta ollut, niin tilasin rohkeana tyttönä koon 7'0 joka on siis 160cm.
Ajattelin ettei haittaa vaikka loimi olisi reilumpi, jääpähän kasvuvaraa. Uskon nimittäin että tuo tuosta vielä jonkin verran kasvaa. Ja jos ei, niin voisin aina myydä loimen eteenpäin ja ostaa vaan sopivan kokoisen tilalle :)





Sovitin loimea illalla ja luojalle kiitos, se oli juuri sopivan pituinen ja istui hyvin edestä! Nita on käyttänyt loimea nyt sen hieman vajaan kuukauden, ja on pakko todeta että loimi on ihana! Se on tyylikäs, siinä on hyvät heijastimet edessä ja häntäläpässä, ja se istuu sille niin hyvin! Ei pyöri eikä valu ja mikä tärkeintä, ei kiristä edestä ja antaa hyvin tilaa kaulalle hamuta maasta heiniä. Loimessa ei ole jalkalenkkejä, ja siitä huolimatta se pysyy loistavasti paikoillaan, ja nuo heijastimet ovat aivan superiso peukku!


Nitakin on tykännyt uudesta nutustaan, sillä yleensä se repii loimia jos ne eivät istu tai ovat liian kuumia tms. Tämä oli kyllä ihan superhyvä ostos! Ostan tähän loimeen vielä liner-loimen varmaan 200g paksuudessa niin menee talvikelissä toppaloimena :) Kaulakappaletta en varmaan henno ostaa, sillä uskon että neidon ihanat kutrit vain katkeilevat sen kanssa...
En voi muuta kuin suositella kaikille! Eikä hinnastakaan jää kiinni - tämä nimenomainen loimi löytyy Horzen verkkokaupasta 139,00 euron hintaan.



Nita, tuo uljas loimimalli!


Tulossa joskus postaukset Nitin puomeiluista ja Hontsankin kuulumisia tiedossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen kiitollinen kaikista kommenteista! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.