lauantai 20. helmikuuta 2016

102. Herra Hoon kuulumispläjäys

Täällä näyttöpäätteen takana taas! Minulta on nyt useampaan kertaan kysytty, mikä meininki Hosun kanssa, joten ajattelin pläsäyttää tällaisella postingilla tähän väliin.



Kysymyksen, mitä sille karvalaamalle kuuluu, voisi varmasti tiivistää näin: ei mitään uutta auringon alla. Siis ei vallan mitään. Se on ollut lomalla, ei ole ratsastettu, ei ole kengitetty, se on vain löhöillyt tarhassa ja syönyt pallomahansa entistäkin pinkeämmäksi. Mukavaa, leppoisaa joutohefoisen elämää se tällä hetkellä viettelee. On pirteä ja kiusaa Ristoa repimällä siltä riimut hajalle, ja laukkuuttaa muita heppoja aikansa kuluksi... Eli niiltä osin ihan kunnossa oleva ukko!

Kaipaan sillä ratsastamista. Hyppäämistä, maastossa laukkaamista, kaiken puuhastelua ja tekemistä ilman draamaa ja välitöntä "voi yök" -reaktiota. Mutta fakta on myös se, etten kaipaa sen kanssa treenaamista. Suoraan sanottuna olen vältellyt sen kanssa puuhasteluakin. Jokin pään sisällä asuva peikko kuiskii, että jos olen sen kanssa ja sen lähellä ja jos nyt ratsastan sillä, niin se ei koskaan parane. Olo on kuin kahden tulen välissä - sitä haluaa niin kovasti, ja kuitenkin järki rajoittaa tunteita.
Tykkään kyllä siitä että mulla on vielä järki päässä.
Omasta mielestäni.

Mutta no, jotta tästä ei tulisi mitään valtaisaa monologia aiheena Rosan henkisen ratsastan/en ratsasta -debatin alkunäytöstä, niin kerronpa jotain ihan oikeita kuulumisia Hosusta!



Kuten vanhempi lukijakuntani mahdollisesti tietää, niin on yksi asia josta herra equus caballus on väitellyt itselleen tohtorin tutkinnon. Se on haavojen, ruhjeiden, sun muiden ihanien pikku verivammojen hankkiminen. Hokinpolkemat niistä tottakai melkein jokaviikkoisena mannana taivaalta. Onhan se kai hyvä olla edes jossakin asiassa vähän gangsta, kun on muuten lapatossuksi syntynyt. Truu kovisainesta?

Viikko sitten gangsteri olikin sitten tyrinyt ja oikein urakalla. Eipä ole taas pitkään aikaan tarvinnutkaan kaivella esiin pinkkejä neuloja ja penisilliiniä, nyt päästiin taas piikittelyhommiin. En vaan ymmärrä miten herra hefoinen on voinut saada moisen V-muotoisen vekin kaulaansa. Ison ja aika syvän. Ja tottakai, kun sen illalla sisäänoton yhteydessä huomasin niin haava oli jo niin vanha ja kuiva, ettei olisi ollut mitään järkeä pyytää eläinlääkäriä edes yrittämään tikkausta. Joten avohaavahoidolla mennään. Vettä ja Betadinea ja penisilliiniä. Niistä on nyt tämänhetkiset rutiinit muodostettu. Klippasin haavan ympäriltä karvat että sen näkee paremmin, mulla ei vaan silloin ollut vielä miniklipperiä joten sillä isolla möhköllä piti otsalampun valossa ajella karvat veks pimeässä tallissa... Extremeä?

Ei mitään hajua mihin se on kaulansa tölvinyt. Varmaan johonkin puunoksaan, muuten hyvä mutta yksikään oksa ei ole noin alhaalla tai katkennut että se voisi tuon aiheuttaa... Voihan se tietty puremajälkikin olla, kaikkihan on mahdollista!


Onko nuo havunneulasia vai mitä ihmettä..? Ei niillä ole tarhassa kuusia tms!

Ja tottakai juuri silloin kun olin salaa jo vähän pohtinut että voisinkohan jo uskaltaa nousta takaisin kyytiin... No, ehkä ensi viikolla sitten :P
Haava on parantunut ihan hyvin, siinä on vaan paksu rupikerros ja palkeenkieli on välillä vähän lämmin. Tilannetta seurataan nyt piikkikuurin jälkeen ja jos haava pahenee niin sitten on pyydettävä lisää penisilliiniä tai annettava suun kautta sulfaa.
Mitään muuta ihmettähän herra hobulle ei kuulukaan. Paitsi että se on lihonut varmaan 50kg. Hyh.


Että hienoa hevoseni. Olet siirtynyt uudelle tasolle haavalogiassa! Löytyykös teiltä muilta yhtä näppäriä puuha-petejä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen kiitollinen kaikista kommenteista! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.