lauantai 30. huhtikuuta 2016

124. Hevonen, joka oli kuin punainen surma

Hevonen jonka katse oli kuin tulinen helvetti

Hevonen jonka mieli oli yhtä arvaamaton kuin tulivuoren sydän

Hevonen jota ei kukaan osannut ennustaa

(c) Anu Herrala

Sellainen oli hevonen, jota koskaan olen rehellisesti pelännyt. Jolla ratsastamisesta muodostui ylitsepääsemätön este. Kerroin rouva hevosen kanssa tapahtuneesta putoamisesta pahin tippumiseni -postauksessa vähän aikaa sitten, ja lukijat pyysivät minua avaamaan vähän tätä kammoa ja kertomaan millainen oli hevonen, johon muodostin lähtemättömän pelon.

Aloitetaan vaikka siitä, että hevonen ostettiin videon perusteella Virosta. Se oli ihan kiva, piti olla osaava ja kiltti, mulle sellainen opetusmestari ja jonka kanssa voisi sitten kiertää kisoja. Se ostettiin helmikuussa 2009, ja vietiin paikalliselle tallille karsinapaikalle asumaan jotta Petu ei stressaisi (se odotti vuorostaan ensimmäistä varsaansa ja emme halunneet riskeerata että se loisi varsan.)
Tamman nimi oli Luna, se oli ihan kiltti. Aika säpäkkä kyllä ratsastaessa. Ensimmäisellä ridakerralla en saanut sitä nostamaan laukkaa ;) Maastoon se ei halunnut lähteä yksin, vaan alkoi peruuttamaan ja kekkaloimaan vaikka mitenkä päin. Aina me kuitenkin jatkettiin eteenpäin vaikka hän ei olisikaan halunnut.

Luna oli ollut mulla sellaiset 8 päivää kun mentiin sinne maastoon. Putosin, ja en mennyt heti selkään, en tietenkään. Hevonen oli tallilla, se oli aivan läpikotaisin vaahdossa ja siinä oli yksi pahempi haava mikä piti hoitaa. Seuraavana päivänäkään en vielä ratsastanut, kävelyttelin maasta. Sitä seuraavana päivänä kipusin kyllä jo kyytiin ja ratsastin tammalla ihan normaalisti. Tuotiin punainen paholainen kotiin, ja ridasin sitä täälläkin. Käytiin maastossa, hyppäsin, tehtiin kaikkea normaalia.

Sitten se lähti syksyksi ylläpitoon ja hain sen takaisin tammikuussa, noin nelisen kuukautta myöhemmin. Ratsastin, mutta tuntui oudolta. En tiedä oliko vika kummassa, hevosessa vai minussa, mutta tuon jälkeen en koskaan enää ratsastanut Lunalla. Pari kertaa kävin kyydissä kokeilemassa, mutta jokin tärkeä oli poistunut meidän väliltämme.

Tai ehkä se jokin oli poistunut myös hevosesta, koska elukka heittäytyi aivan mahdottomaksi taas kotiinpaluun myötä. Esteiden menemisestä tuli pelkkä haave, kun tamma vain ryntäili esteille ja viime hetkellä täysillä ohi. Suusta ei voinut ottaa yhtään, maastoon ei lähtenyt edes kaverien kanssa. Yksinkertaisesti, koko elukka oli ihan mahdoton ratsastaa ja hallita. Vuosia myöhemmin maastoilu alkoi onnistumaan yksinkin, mutta esteet ei. Että terkut vaan ylläpitopaikkaan!


Kesä 2009

Kammo oli ihan käsinkosketeltava. Siihen ei auttanut järjellä ajattelu eikä mikään. Tiesin että pärjäisin hevoselle, olin pärjännyt ennenkin. Mulle ei ollut sattunut mitään yyberpahaa sen kanssa, joka voisi pelon selittää. Ehkä se oli alitajuinen pelko kontrollin menettämisestä, sillä Luna oli pari kertaa antanut mulle aika näpäkkää kyytiä - niin kentällä kuin maastossakin. Luultavasti liian moni "läheltä piti" -tilanne laukaisi aivosoluihin pelon jota ei voinut hallita. Kun Lunalla ratsastamista ajattelikin, se ilmeni aina mahdottomana tehtävänä, kuolemantuomiona, ja silkalta veren kerjäämiseltä nenästä. En luottanut siihen, enkä luottanut itseeni.

Niillä kahdella kerralla kun hevosella menin kesän 2009 jälkeen se oli jännittynyt kuin viulunkieli. Kiristin satulavyötä noustuani selkään, ja hevonen kääntyi 180 astetta ympäri ja pakoon minkä jaloista pääsi. Syy = tuntematon. Luultavasti pelkoni ruokki sen jännittyneisyyttä ja sitten mentiin kun vähänkin risahti. Ei herättänyt ainakaan lisää himoa ratsastaa punaisella surmalla.

Monesti harkitsin asiaa että menisin ratsastamaan. Leikin ajatuksella. Pyöritin sitä päässäni. Kuvittelin erilaisia skenaarioita, miten hyvin me mentäisiin ja kuinka hienosti Luna olisikaan minun kanssani. Kuvittelin miten liinaisin sitä pari päivää liinassa ja nousisin selkään ja lähtisin ratsastamaan ihan käynnissä ja siitä raviin ja niin edelleen. Kuvittelin miten lähdettäisiin opettelemaan estehommia ihan nollasta, ihan yhdestä puomista.
Koskaan ei tullut sitä päivää että olisin toteuttanut kuvitelmani. Pelko jäyti takaraivossa ja esti ne. Viime hetkellä aina käännyinkin ympäri ja satuloin toisen hevosen.

Menin mieluummin kolmevuotiaan, silmiä pyörittelevän ruunan selkään ensimmäistä kertaa kuin 12-vuotiaan, koulutetun mutta vähän tsäpäkän tamman selkään. Sisäänratsastin mieluummin nuoria kuin vanhempaa tammaa. Vain koska pelkäsin sitä tammaa. En pelännyt niitä nuoria, en osannut pelätä. Lunakin oli kiltti käsitellä. Rauhallinen ja ystävällinen. Sillä vain kiehui potut kattilassa nopsaan sen suuren täysveriprosentin takia.

Kammoa ei vaan voi selittää. Se vain tuli, se vain tapahtui. Ei ole mitään dominoefektiä jonka seurauksena löytäisin syyn jonka takia en enää halunnut Lunalla ratsastaa. Jos olisin löytänytkin jonkin järkevän syyn, niin olisin voinut työstää asiaa, mutta ei. Yritin jutella asiasta monien kanssa, mutta ei juttelukaan auttanut. Mikään ei auttanut. Oli vain Luna, minä ja pelko, ja se pelko oli ainoa joka meitä kahta luultavasti ikinä yhdistikään.

(c) Anu Herrala

Missään nimessä en syytä hevosta sen sähäkkyydestä, en siitä että se muuttui "hulluksi" ja haluan korostaa, ettei hevonen ole tehnyt mitään väärää missään vaiheessa - se on käyttäytynyt niissä tilanteissa niin kuin se on parhaaksi nähnyt. Se ei vaan ollut oikea hevonen minulle, ja oli taatusti tyhmää ostaa se Virosta videon perusteella. Mutta sekään ei ole sen vika.
Toivoisin ettei asiaa alettaisi rääpimään kommenteissa. Se ei poista menneisyyttä, eikä se todellakaan hyödytä ketään.

Kiitos Luna monista vuosista, vaikka sinua pelkäsinkin, niin silti opin sinulta monia asioita, ja ilman niitä kokemuksia en välttämättä olisi tässä nyt.



Pahoittelen sekavaa tekstiä, aihe on edelleen hieman vaikea, ja kammon syyt jossakin niin syvällä ettei niiden syntyprosessista oikein saa kiinni. Toivottavasti kuitenkin piditte postauksesta!

3 kommenttia

  1. Hmm... Samaistun tähän kyllä jotenkin. Itse hoidin pari vuotta erästä heppaa, jonka PITI olla maailman kiltein yms. Se oli ex-ravuri ja suoraan sanoen aivan mahdottoman hankala ja kuuma, etenkin ratsastaessa. Minulla ei varsinkaan niihin aikoihin kun sitä hoidin ollut vielä tarvittavaa osaamista käsitellä niin vaativaa hevosta. Omistaja väitti kaikenlaista, minkä perusteella suostuin hoitajaksi - kehui hevosta todella kiltiksi... Eikä se mikään helposti hallittava ollut hänellekään, vaikka olikin kokenut hevosihminen. No, opettavainen kokemus sekin oli!

    ps. Tuo hevonen jota pelkäsit oli joka tapauksessa ulkoisesti varsin nätti tapaus ;)

    VastaaPoista
  2. Moi! Minä satuin käymään muutamia kertoja tällä tallilla ratsastamassa, jossa Luna oli tuolloin ylläpidossa. Täytyy kyllä sanoa ettei tuollaista käytöstä Lunassa silloin näkynyt mitä kerroit sen olevan kotiinpaluun jälkeen. Herkkä (myös suustaan) ja vähän arkahan tamma oli, mutta ei missään nimessä mahdoton. Minä muistan Lunan kilttinä ja kivana peruspollena. Tunneillakin tamma meni ok ilman mitään ylimääräistä showta. Lunan kanssa piti vaan muistaa työskennellä rauhallisesti.
    Mielestäni ihmiset siellä ylläpitopaikassa ymmärtivät tammaa ja osasivat toimia sen kanssa. En siis usko, että käytös on johtunut ylläpitopaikasta, mutta en tietenkään halua syyttää sinuakaan mistään. Ehkä tamma vaan otti jotkut pultit, kun joutui monen hevosen tallilta teille kotiin, jossa ei ilmeisesti ollut kuin pari hevosta lisäksi? Ehkä kaiken voi laittaa täysiverisyyden piikkiin? Ehkä tamma vaan ei tiennyt keneen luottaa, jos sitä oli virossa esim. kohdeltu huonosti? Mistä näitä ikinä tietää. Varsinkaan tuontihevosten historiaa on hyvin vaikea selvittää. Taustalla voi olla huonoja asioita, joita hevonen on joutunut kohtaamaan eikä uusi omistaja välttämättä saa niistä koskaan tietää.
    Mutta haluan toivottaa oikein hyvää jatkoa sinulle nykyisen projektisi Nitan kanssa! Varsa on oikein kauniin ja kuuliaisen näköinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuontihevosista nimenomaan mene ikinä tietämään, mutta eipä Lunassa mitään vikaa ollut kun se ensimmäisen kerran tuotiin tänne ja eihän täällä silloin ollut kuin pari hevosta, ja hän viihtyi oikein mainiosti eikä ongelmia ollut edes yksin maastoon lähdössä. Siinä siis ei ole mitään ongelmaa ikinä ollutkaan että "isolta tallilta pienelle." Silloin kun hevonen oli vain minun käytössäni, niin minkäänasteisia ongelmia ei ollut sen ratsastamisessa, kaikki ongelmat alkoivat tämän nimenomaisen ylläpidon jälkeen.
      Lisäksi olen kuullut ihan erilaista stooria hevosen käytöstä kyseisellä tallilla ja ketkä sillä siellä ratsastivat (eli ne, joilla ei ollut lupaa/taitoa) joten kyllä, olen vetänyt johtopäätökseni täydellisesti sen pohjalta. En ala asiasta enempää kinaamaan koska se jos mikä on turhaa eikä hyödytä meistä ketään. Kevään jatkoja!

      Poista

Olen kiitollinen kaikista kommenteista! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.