sunnuntai 18. syyskuuta 2016

150. Rakas onnea matkaan


SINÄ ANSAITSET KULTAA



Kirjoitan tämän raskain sydämin vaikka päätökseni on ollut oikea. Jo aiemmin on ollut puhetta siitä miten turhautuneeksi olen kokenut treenaamisen Hontsan kanssa ja sen rooli tässä blogissa on vähitellen vain pienentynyt ja pienentynyt, ja lopulta pitkällisen pohdinnan seurauksena tähän päätökseen tulin.


Hontsa on lähtenyt tänään uuteen kotiin Pirkanmaalle elelemään puskaputen elämää sen voinnin ehdoilla. Toivon pelkkää kaikkea hyvää uudelle omistajalle hänen ja Hosun yhteiselle taipaleelle joka on toivon mukaan täynnä ilonhetkiä ja mukavaa yhdessäoloa.


Kiitos ihanalle hevoselle kaikista näistä vuosista, kiitos unohtumattomista elämyksistä ja niin monesta muusta. Hosu, sinä ihana persoona, ikävä on jo nyt valtava!







minä tahdoin kuulla jo sen että olisit onnellinen
minä tahdoin kaikkea hyvää nimeen rakkauden
minä toivon niin sisälläin että löydät onnesi näin
minä toivon kaikkea hyvää tästä eteenpäin



Kirjoitan joskus myöhemmin varmaankin postauksen tuntemuksista myyntiin liittyen mutta sen aika on tuonnempana.


Kiitos kaikille lukijoille jotka olette minun ja Hontsan tarinaa seuranneet, mutta tällä tarinalla ei valitettavasti ollut vaaleanpunaista loppua. Seikkailut kuitenkin jatkuvat Nitan, Pomon ja Tildan kanssa, näiden tulevaisuuden toivojen kehitystä seuraten.

1 kommentti

Olen kiitollinen kaikista kommenteista! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.