lauantai 24. joulukuuta 2016

Luukku #24 - Go away, joulu!




Vuoden inhottavin päivä on onneksi jo melkein kääntynyt iltaan. Joulu, tuo jokaisen tavallisen ihmisen painajainen. Osta lahjat, tee ruoka, paketoi lahjat, siivoa kämppä. Plää plää plää. Sama virsi vuodesta toiseen toistuu toistumistaan. Sitten sitä ollaan aattopäivänä niiiiin onnessaan perheen kanssa tuskan hymy naamalla kun olet ensin ahertanut ja pakertanut tehdä että "joulu voi tulla."

Facebookin feedi täyttyy jo torstaista alkaen hyvänjouluntoivotuksilla. Suurin osa jatkaa vielä aattopäivänä ja suurin prosentuaali muistaa myös tapaninpäivänä hehkuttaa miten on tapaninpäivä ja NIIIIN IHKUA. Onneksi tänään satoi suuressa osassa maata vettä. Haa-haa, siitäs saitte!
Kohta alkavat ne uudenvuodentoivotukset. Voisitteko työntää ne sinne minne aurinko ei paista? Ei jokainen ihminen voi tuntea niin suurta tarvetta avautua kerran-kaksi-kolme vuodessa (joulu, uusivuosi, juhannus ja mielellään pääsiäinen ja halloween) että siitä pitää facebookkiin toivotella koko kansan nähtäville.



Joulu pitäisi kieltää lailla. Siinä ei ole mitään muuta hyvää kuin ruoka, ja ruoastakin vain lihoo joten sekin menee miinusmerkkiseksi. Voisin jatkaa joulun negatiivisista puolista ties kuinka kauan mutta en jaksa. Olen ollut töissä kymmenisen tuntia ja kyllä, kävin syömässä jouluruokaa joka on vain laitettu saarioisten rasiasta uunivuokaan ja uuniin. Precis.

Ja se lahjapuoli? Sain seitsemän helvetin paria sukkia. Onpahan yhdet joka viikonpäivälle. On paksut ja ohuet ja villaiset ja polyesteriset. Nyt ei veikkoset sukat lopu ainakaan kesken.



Mustaa huumoria veikkoset, mustaa huumoria. Ja ripaus tottakin. No offense intended. Poistun takavasemmalle.

2 kommenttia

  1. Olipa oudolla tavalla ihanan piristävä ja realistinen joulupostaus, kiitos tästä! I feel you, vaikka perheen ja heppojen seurassa olikin mukavaa viettää joulua niin on se ihan kiva, kun kyseinen juhla on pian ohi. :D

    VastaaPoista
  2. Haha, hauska postaus! Hyvää joulua :D

    VastaaPoista

Olen kiitollinen kaikista kommenteista! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.