sunnuntai 26. helmikuuta 2017

178. Vaikea, vaikeampi, vielä vaikeampi

Veikkaan että 100% meistä ratsastajista tietää tämän tunteen. Sen, kun ollaan uuden ja tuntemattoman äärellä. Siihen kuuluu se, että sulla ei ole hajuakaan siitä mitä pitäisi tehdä että saadaan haluttu reaktio X. Myöskään sun raajat ei tiedä mitä ne tekisi, vaan ne mielellään nousee, laskee, seilaa, puristaa ja vipeltää kukin minnekin suuntaan.

Me kuulkaas oltiin taas sellaisen asian äärellä eilen valmennuksessa. Sellaisen uuden ja oudon ja hirveän vaikean asian kanssa. Piti tehdä monta asiaa samaan aikaan. Minulla meni aivot solmuun, hevosella oli päivä solmussa jo alusta alkaen. Oli vähän neuvottelemista tuo alkutunti. Tammat... Nitan mielestä oli tosi schaisse jos laitoin vähänkään pohkeen kiinni. Siis ihan anaalista, suoraan sanottuna. Kyllä perä lensi ja takajalka potki näkymättömiä pokemoneja kun kuljettaja huomautteli räpylällä.

Yksi sellainen kuuluisa "hyvä hetki". Sitä kesti noin kolme metriä. Ratsastajalla on menossa jotkin omat könöbileet ihan selvästi.

Päivän teemana oli ylipäätään ratsastus. Se, miten se tehdään oikein. Miten suoristetaan hevonen ja aktivoidaan takaa. Kuulin ensimmäistä kertaa täysin outoja termejä kuten vaikkapa "ole nopeampi pohkeella," ja "älä vedä" ja "muista asettaa samalla kun pidätät ulkonta." On se kuulkaa helpon oloista mutta toteutuspuoli sitten vähän pissaa housuun!

Nita oli tosiaan vähän kiukkuahterinen teinihevonen joten ihan en saanut sellaista kunnon fiilistä mitä olisin voinut saada, mutta anyway, kokemus tämäkin! Kiukku luultavasti johtui a) alkavasta kiimasta tai b) Annan ratsutuksen aiheuttamasta lihassärystä. Veikkaan yhteisvaikutusta.

Tehtävänä oli tosiaan ihan vain perusratsastaa hevosta. Puolipidättää ulkonta ja suoristaa sitä kautta. Kaulan piti pysyä suorana ja asetuksen oli lähdettävä niskasta. Hevonen ei saanut vaappua vaan sen oli oltava samanpituisilla askelilla ja käännyttävä nopeasti ulkopohkeesta, sisäjalan taivuttaessa sitä. Piti olla nopea ja minähän olen kaikkea muuta kuin Usain Bolt. Ei tosin ole hevosenikaan mikään V8-moottorilla varustettu urheiluauto, joten varsinkin pidätteet meinasivat mennä harakoille ja Niti puksutteli tyytyväisenä menemään mistään mitään tietämättä. Pitkät piuhat molemmilla...



Itse olen ihan liian hidas korjaamaan Nitaa jalalla. Lisäksi koulupenkin kanssa mun jalat seilaa mielellään taakse, joten luulen että pidennän ensi kerraksi jalustimia ainakin yhdellä reiällä jos se auttaisi asiaan. Olkapäät jännittyy ja kädet jää alas... Tästähän saa ihan oman postauksen aikaiseksi, haha! :D Nita ei onneksi työnnä enää ihan niin paljon pebaa sisään oikeassa kierroksessa mitä ennen mutta se kyllä helposti pullistaa kaulaa ulospäin kun asettaa. Tarkkuutta kaulan suoruuteen siis! Sen pitäisi myös tulla lyhyemmille askelille ja kunnolla sisäohjaan, ihan jo näillä vinkeillä sen pitäisi alkaa kulkemaan rytmikkäämmin. Ja kun on rytmissä, niin sitten pitäisi pyytää lisää poweria takaa, mutta askel ei saa pidentyä.
Jepjep. Piece of cake.

Tätä siis tehtiin ympyrällä ja suoralla uralla kaikissa askellajeissa ja voin kertoa että teoriassa asia kuulostaa helpolta mutta käytäntö on ihan toista! Sain pari hyvää pätkää aikaiseksi ja siinä se :D Sain myös monta "ihan vähän niin se olisi siinä" -hetkeä, mutta aina se jokin pieni asia jäi puuttumaan...


Totean siis jälleen kerran että ratsastus on ihan hemmetin vaikeaa ja toisilla sen salojen ymmärtämiseen menee kauemmin kuin toisilla. Ja voi olla, että eräillä (kuten vaikkapa minulla) siihen ei yksi elinikä edes riitä.


Mutta näihin tunnelmiin lopetan loman ja aloitan taas työt! Nyt treenataan Nitan kanssa näitä asioita, katsotaan oltaisiinko me ensi valmennukseen mennessä oivallettu mitään vai jääkö pelkäksi hataraksi päiväuneksi tämänkin asian hoksaaminen.

Käynnin ratsastaminen on ihan pirun vaikeaa, tiedoksenne kaikki! Älä ikinä ratsasta käyntiä, paitsi jos olet kouluratsastaja ja haluat hyvät pisteet radalla käynnistä!

1 kommentti

  1. Tosi ihana blogi, liityin lukemaan!

    liinaus.blogspot.com

    VastaaPoista

Olen kiitollinen kaikista kommenteista! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.