lauantai 15. heinäkuuta 2017

195. Kerran kuolema meidät kaikki korjaa

... Mutta miksi parhaimmat lähtevät aina ensin?



Syy tähän tekstiin sai alkunsa tiistai-iltana kun kasvattini Tintin (Levälän Glint of Magic, s. 2015) omistaja laittoi viestiä. Ajattelin ensin että hän on päätynyt myymään ponin mutta tosiasiassa yhteydenotto koski paljon surullisempaa asiaa - Tintti oli pitänyt lopettaa. Se oli saanut akuutin suolikiertymän eikä yksikään eläinlääkäri 100 kilometrin säteeltä ollut kykenevä tulemaan paikalle. Vaan ei edes eläinlääkäri olisi kyennyt Tinttiä pelastamaan, sen verran huonossa kunnossa se oli. Lopulta perheenisä oli joutunut ampumaan sen ettei ponin kärsimyksiä enää pitkitettäisi. Suolesta oli löytynyt 7 solmua ja  kuolioita, joten edes leikkaus ei olisi pelastanut pientä Tinttiä.


Joten miksi sitten kirjoitan tästä surullisesta tapauksesta? Tinttihän ei ole enää omani, ei ole ollut yli vuoteen. Miten hevosen, jota en edes omista, poismeno voi vaikuttaa minuun enää millään tavalla?

Tätä kysymystä pohdin väkisinkin kun kuulin uutisen. Minun kohdallani nimittäin pätee hyvinkin vahvasti poissa silmistä, poissa mielestä -lausuma. En yleensä nimittäin vatvo enkä surkuttele jälkikäteen hevosten myyntiä, se on osa tätä harrastusta, osa kasvatustoimintaa. Kaikkia ei mitenkään voi pitää. Välillä kuitenkin katselen kasvattien kuvia ja mietin mitä niille kuuluu, miten uudet omistajat pärjäävät niiden kanssa ja tällaista. On mukavaa saada välillä kuulumisia miten etenkin kasvattien kanssa pärjätään, se lämmittää kasvattajan sydäntä.



Ja juuri siksi Tintin kuolema koskettaa myös minua. Olen surullinen koska muistan miten katselin pienen ponivarsan elämän ensihetkiä ja kuinka se kasvoi ja oppi uusia asioita. Tintillä oli tuikkivat, ystävälliset silmät ja sen ego oli varsin suunnaton. Ponin poismeno koskettaa koska jokainen varsa joka on meillä syntynyt, on kuitenkin tähän maailmaan toivottu, hartaasti odotettu. Niitä on kasvatettu rakkaudella ja ajatuksena, että joku kaunis päivä ne pääsevät kantamaan lapsia tai aikuisia selässään ja ne pääsevät löytämään ratsastamisen riemun ja vauhdin hurman.

Olen myös surullinen Tintin omistajaperheen puolesta, lasten puolesta. Lapselle on kova paikka menettää rakas poni, perheenjäsen. Uusia poneja tulee ja lopulta heidänkin surunsa väistyy, mutta on aina murheellista menettää jotain itselleen rakasta.


Kuvat omistajan käsialaa

Onko siis oikein vuodattaa muutama kyynel ponille, jota on rakastanut, mutta en koko sydämestäni? Minun mielestäni kyllä, oikein hyvin voi. Kun on rapsuttanut, hellinyt, rakastanut, syöttänyt, opettanut, telminyt, huolehtinut ja hoivannut varsaa, siihen muodostuu side. Etenkin, kun minä en teetätä kymmeniä varsoja vuodessa, on jokainen syntynyt varsa ihana, uniikki, rakas yksilönsä. Vaikka kasvatit lähtevät maailmalle ja ne ovat näinollen poissa silmistä, niin ne eivät kuitenkaan ole koskaan poissa mielestä.

Tintin kuolema siis opetti minulle sen, että vaikka kuinka yrittäisi suhtautua hevosiin objekteina, niin niitä ne eivät koskaan ole. Jokaisella syntyneellä varsalla on aina paikkansa kasvattajan sydämessä, olipa varsa minkälainen hyvänsä. Kaunis, ruma, suvuton tai hienosukuinen. Tunnetta ei voi mitata millään määreellä. Kuoleman korjatessa vain kyynelten määrä kertoo kuinka paljon on välittänyt ja rakastanut.


Jäit tuuleksi taivaan rantaan
valoisan virran rantaan.
mä maailman tahtoon taivuin
sinä enkeleitä näit


2 kommenttia

  1. :( itse mietin myös aikanaan sitä, et miten kasvattien elämään suhtautuu kun kotoa lähtevät uusiin perheisiin. En ole viellä päässyt tätä kokemaan Jadenkin kuoltua syksyllä ennen ensimmäisiä pentuja ja Capon kanssa asia tulee olemaan hieman erillainen kun pennut ei kasva meillä, mutta luulen että kyllä niistäkin huolehtii vähän niinkuin omista :) Itse haluaisin kuulla pentujen elämästä jatkossa ja auttaa tarvittaessa - kuten Caponkin kasvattaja ja isän omistaja tekee :) Olen siis samaa mieltä, ne on pois silmistä muttei mielestä!

    VastaaPoista
  2. Ihana teksti ❤ Tahdon tosiaan vielä kiittää upeasta ponista, jonka kanssa saimme vuoden viettää. Mulle ei ikinä ole tullut vastaan yhtä fiksua varsaa, kuin Tintti oli. Ihan kaikki uusi sujui ongelmitta ja ponia pystyi meidän lapsetkin hyvin käsittelemään.
    Iso ikävä jää hienoa ponia 😢❤

    VastaaPoista

Olen kiitollinen kaikista kommenteista! Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.